25.9.2016

Onnelin ja Annelin pipo vol.2

Jotkut neuletyöt vaativat päästä uudelleen puikoille. Niin kävi tälle kauniille palmikkopipolle. Neuloin Onnelin ja Annelin pipon  ensimmäisen kerran tammikuussa. Piposta tuli vähän pieni minulle, joten lahjoitin sen ystävälleni. Pipon kuvio oli kuitenkin niin kiva, että kaivoin ohjeen uudelleen esiin. Tällä kertaa piposta tuli juuri hyvä. Käytin samaa lankaa kun ohjeessa, Novitan Isoveljeä. Ohje löytyy muistaakseni tammikuun 2016 Suuri käsityö-lehdestä.

Ihmettelen edelleen, miten muutamaa silmukkaa siirtämällä voi saada näin kaunista aikaan. Tämä ohje on todella helppo ja kaavio helposti luettava. Pipo valmistui nopeasti, koska lanka on niin paksua. Minulla kului lankaa yhden kerän verran. Muistaakseni ohjeessa langan menekki oli enemmän. En nyt millään löytänyt kyseistä lehteä, että voisin tarkistaa.

Koska pipokausi on pian taas täällä, olisi mukava kuulla teidän luottopipo ohjeista. Itse ajattelin seuraavaksi luoda silmukat Woodsyyn. Sen löytää Ravelrystä ja on maksullinen. Toinen pipo josta haluan vinkata on Purl Sohon Garter Ear Flap Hat. Tein syyskuun alussa kaksi Ear Flap pipoa.
Instasta löytyy muutama kuva niistä. Ohje on ilmainen!

Tämä ohje on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin nerokas! Se peittää korvat hyvin korvaläppien ansioista ja on minusta niin suloinen "antennin" kera. Ihan paras peittämään lasten korvat kylmältä. Tämä pipo neulotaan myös paksusta langasta, joten se on sopiva pikku projekti jos haluaa äkkiä jotain valmista. Suosittelen kokeilemaan.

Kiitos kaikille kommenteista ja siitä että käytte täällä kurkkaamassa kuulumisia. Kohta alkaa jo lokakuu. Värikästä kuunvaihdetta teille kaikille!

suuri käsityö- lehti

Suuri käsityö-lehti



10.9.2016

Toimiva yhtälö

Instagramin mukaan aloitin näiden sukkien neulomisen 8. elokuuta. Heti edellisen postauksen sukkien jälkeen. Teema oli sama. Tummanharmaata ja kasvivärjättyä lankaa. Pieni tehoste kirjoneuleen avulla. Toimiva yhtälö. Tykkään näistä sukista. Niihin on neulottu taas paljon muistoja. Vaikka ne ovat minulla vähän liian löysät,  jätän ne omaan jalkaan.

Sukkien kuvio löytyy kirjasta Fair Islen neulemallit- Mary Jane Mucklestone. Kirjasta löytyy monta kaunista kirjoneulekaaviota. Kuvioita pystyy käyttämään näin yksittäin tai yhdistelemään useampaa Fair Isle raitaa. Mahdollisuuksia on monia. Väriä vaihtamalla vielä enemmän. Kirjasta löytyy useampi helppo, yhden tai kahden langanjuoksun kuvio. Mutta myös useamman värin ja langanjuoksun kuvioita.

Tämän tyyliset kirjat ovat minusta niitä parhaimpia neulekirjoja. Kirjan avulla voi neuloa sellaista kun itsestä tuntuu juuri sillä hetkellä. Hakea inspiraatiota tai noudattaa orjallisesti jotain tiettyä kaaviota. Kirjoneuletta minun täytyy edelleen harjoitella. Käsiala ei ole niin tasaista kun haluaisin. Lankadominanssista olen lukenut ohimennen. Mutta en ole jaksanut paneutua asiaan, kun ihan ohimennen silmäillen. Sillä ehkä saisi jo paljon selkeämpää kirjoneuletta aikaiseksi. Tyypillistä minulle. Pieni asia joka tekisi aika suuren eron jää opettelematta.

Viikon päästä on taas neuleleirin aika. Kevään leirin tunnelmia voitte lukea täältä. Tällä kertaa kurssin pitää Visa Lisa ja kurssin aiheena on oman neulekäsialan parantaminen.

Kurssin kuvaus:

"Koulutin itseni arkkitehdiksi ennen kun osasin neuloa. Tapa lähestyä muotoa, rakennetta ja materiaal neulonnassa on tämän takia hieman erilainen kuin monella neuleystävällä... Ehkä kummallisempi. Ehkä fiksua? Joka tapauksessa olen monta vuotta kääntänyt ja kiertänyt neulottua silmukkaa ymmärtääkseni sen mahdollisuudet... Langalla ja puikoilla, mutta myös paperilla ja kynällä! Välillä tämä on tuntunut maagiselta!
Kurssin aikana löydetään teidän kurssilaiseten mahdollisuudet neulonnassa! Mitä on oikein "neuloa tavallisesti"? Tarkoitetaanko samaa asiaa, kun sanotaan näin? Me "tiukennetaan" sileää neulosta, haastetaan omaa lihasmuistia ja mietitään josko muiden tapa olisikin välillä parempi? Päätetään kurssi kahdella erilaisella tavalla neuloa reunaa, jotka tuntuvat maagisilta."

Instaa päivitän leirillä varmasti, joten jos haluatte nähdä tunnelmia leiriltä jo etukäteen niin @nonnu.fi nimellä minut löytää sieltä.