28.9.2015

Asiat voisi olla huonomminkin. Pieni avautuminen ajanpuutteesta.

Niin se iski tännekin se flunssa. Ei onneksi mikään mahdoton seuralainen tällä kertaa, mutta tuntuu. Tänään parannellaan flunssaa, juodaan paljon lämmintä ja neulotaan!

Minulla on puikoilla nyt (monen muun työn ohella) Rakkaat Rasat-lapaset, Kaupunki.  (Saatu Vaasan taitokeskusesta, bloginäkyvyyttä vastaan) Näitä on todella mukava neuloa ja kaikessa kauneudessaan ovat todella yksikertaiset.  Langanjuoksut on lyhyitä ja kuvio syntyy vähän kun itsestään. Silti välillä tuntuu, että aikaa näihin keskittymistä vaativiin töihin ei ole ollenkaan. Saatika keskittymiskykyä.
Sitten taas toisaalta niiden helppojen töiden tekeminen puuduttaa todella paljon ja haluaisi jo tehdä jotain vaativampaa. Perussukka on ihan ok, mutta ei se muusikkokaan halua aina covereita soitella.

Perus fraasit-asiat voisi olla huonomminkin, sellaista se on pienten lasten kanssa ja kyllä sitä aikaa sitten myöhemmin on, ei paljon auta kun palo tekemiseen on nyt!
Varmasti monelle tuttu tunne?

Mutta.... minä jatkan teen hörppimistä ja neulomista. Nyt juuri minulle on pieni rauhallinen hetki neulomiselle. Ja teen hörppimiselle! Nautin ja yritän olla kiitollinen.

Mukavaa maanantaita.








27.9.2015

Retroa ja käsintehtyä.

Pieniä pilkahduksia erään käsityöläisen vaatteista. Paljon itse tehtyä ja paljon laadukkaita vaatteita. Sellaisia vaatteita jotka kestää vuosikymmeniä. Säilyvät niin muodissa, kun kuosissaan. Rakastan!

Sain jo kesällä osan tämän ihmisen jäämistöistä. Käsityötarvikkeita ja vaatteita. Muutamia laatikoita täynnä ajan havinaa. Rikkinäisiä vaatteita, lakanoita, kuteiksi leikattuja paitoja ja lankaa.
En voi kun ihailla. Niin paljon tunteja ja taitoa unohdettuna muutamaan laatikkoon.

Sain viikonloppuna lisää saman ihmisen käsitöitä ja vaatteita. Jännä miten kesällä saaduista tavaroista löytyi monia yhteyksiä, näihin syksyllä saatuihin vaatteisiin. Ihan kun olisin tuntenut ne jo. Oli samoja kankaita ja niistä tehtyjä vaatteita. Kauniita mekkoja ja taas sitä käsityötä!! En tunne kyseistä ihmistä, mutta käsitöiden ansiosta tunnen jonkinlaista yhteyttä häneen. Minusta on niin mielenkiintoista katsella mekkojen rakenteita ja ompelutekniikoita. Osassa vaatteista on selvästi pohjalla sama kaava, mutta sitä on aina vähän muutettu.

Tässä muutamia mekkoja ja paitoja, jotka sain. Osan pidän itse mutta osa lähtee myyntiin. Pesen ja silitän niitä vielä. Ajattelin jos blogin kautte niitä myisin? Instagamissa ainakin oli jo muutama kiinnostunut. Löytyykö blogin lukijoista retroilijoita?









24.9.2015

Jotain vanhaa, jotain uutta.

Muutaman viikon päästä on taas aika käydä naapuri kaupungissa Seinäjoella. 2-4.10. Seinäjoella järjestetään käsityömessut Seinäjoki Areenalla. Oletteko te tulossa sinne?

Minut ja muutama muu bloggaaja on valittu messubloggaajiksi. Minun lisäkseni mukana on Siskonpaneelisoppaa, monille jo varmasti tuttu blogi Eilen Tein sekä Kotiruusu. Myös Molla Mills on paikalla messuilla. Bloggaajia pääsee varikolle jututtamaan myös messuilla. Itse olen messuilla ainakin perjantaina ja lauantaina. Minua saa vetää hihasta messuilla, jos tunnistaa minut messuvilinässä :)
Käsiohjelma löytyy jo nyt netistä luettavaksi ja ilmeisesti se on tänään jaettu moniin talouksiin postin mukana.

Jotain vanhaa-jotain uutta on messujen teema tälle vuodelle. Tämä kuvissa esiintyvä pirta on aika vanha ja niin upea. Se tuli kesällä minulle ja kokeilinkin sitä jo kerran, mutta vielä ei tekniikka oikein ollut hallussa. Pirta on myös vähän rikki, joten se on enemmän vain kauniina koristeena minulla täällä kotona. Pienen tyngän nauhaa sain aikaiseksi, mutta en nyt tähän hätään sitä kotoa löytänyt. Kuvan nauhan ostin reissusta keväällä Karesuvannosta.






21.9.2015

Rakkautta












































Lanka: 7 Veljestä.
Puikot: 3,5
Muuta: Rennot fiilikset välitunti neuleen parissa. Mitä seuraavaksi? 

Ps. Katsokaa Areenasta sarja nimeltä Laatu. Siinä käsitellään minun mielestä tärkeitä ja mielenkiintoisia asioita. Vaatteista ja niiden laadusta, sekä paljon muuta mielenkiintoista.

16.9.2015

Ilosofiaa goes Oloblogit

Syyskuun alussa ilmestyneessä Oloblogit-lehdessä on pieni juttu blogistani. Oletteko jo bonganneet allekirjoittaneen lehdessä? :)

Elokuun alussa minua kyseltiin mukaan Oloblogit-lehteen. Aikaa kirjoittamiseen oli toooodella vähän ja mietinkin ensin etten lähde mukaan ollenkaan. Sisuunnuin kuitenkin ja päätin lyhyessä ajassa kirjoittaa pienen jutun lehteen. Hauska kokemus ja ihan kiva kirjoitus tuli minun mielestä.

Mukavaa keskiviikkoa!




14.9.2015

Neulovilla

Oletteko jo kuulleet Neulovillasta? Minä itse törmäsin tähän lankakauppaan instagramissa jonkin aikaa sitten. Pieni yhden naisen lankakauppa, joka myy luomua, reilua ja kierrästyskuituista lankaa.
Minulle ennestään tuttuja oli Blockwallah, Darn Good Yarn ja monille varmasti tuttu Tukuwool. Verkkokauppa on avattu ihan äskettäin ja sinne pääsee tutustumaan ja ostoksille Neulovillan kotisivuilta.   Mikä on teidän lemppari?

Minä sain Paulalta, Neulovillan omistajalta ihanan Manos del Uruguayn Alegria vyyhdin postista. (Lanka saatu) En tiedä vielä mitä tästä tekisin, mutta se on kun karkki ihan näin vyyhtinäkin. Sopii minusta tähän meidän intiaanikesään hyvin väreiltään.
Alegria on Polyamidilla vahvistettu merinovillalanka. Sertifioitu Reilun kaupan lanka ja se on konepestävä. Täydellinen sukkalanka siis. Tosin tästä voi tehdä vaikka mitä muutakin.

Minua kiinnostaa kaupan valikoimassa olevat Blockwallah:n käsintehdyt sukkapuikot. Olisihan niillä nyt aika hienoa tikuttaa menemään. Joku on ne käsin tehnyt, ihan itse.

Ihanaa alkavaa viikkoa ja tervetuloa kaikki uudet lukijat :)




7.9.2015

Valmiiksi nukkavieru villatakki.

Lähes päivälleen tai ainakin melken vuosi sitten, aloin neulomaan lahjaksi saaduista langoista villatakkia. Mielessä oli syksyinen ja lämmin villatakki. Pitsiä halusin vähän, mutta muuten ihan simppelin villatakkin arkeen. Sovelsin sitä samaa vanhaa, tuttu ullanneuleen ylösalaisinneuleen ohjetta luodessani silmukoita. Joku saattaa muistaa tämän vanhan postauksen viime syykuulta.

Villatakki on ollut valmis jo hetken, tosin ilman kiinni ommeltuja nappeja. Se on roikkunut varmasti jokaisen tuolin selkänojalla ja joutunut väistymään pois tieltä mistä milloinkin. Mutta nyt se on valmis. Valmiiksi vähän huopuneena ja nukkavieruna. Värit toimivat edelleen ja mallikin on ihan kiva.

Lankana on Novitan Usva, kahdessa eri sävyssä. Vyötteitä ei koskaan ollut, mutta jos nyt katsoo netistä niin arvailen sävyjä 862 ja 884. Puikot oli kokoa 5. Kovasti tekisi mieli hankkia joku uusi kiva paksumpi lanka toiseen samantyyliseen villatakkiin. Olkoon tämä harjoituskappale.






3.9.2015

Takamarkki (paljon kuvia)

Minä ja Herra T myytiin "romua" siivouspäivänä, viime lauantaina. Päivä oli oikein mukava ja sen kruunasi ehdottomasti käynti Takamarkilla, mistä nämä kuvat on otettu. 

Meillä kävi lauantaina asiakkaana oikein mukava nainen, jonka nimi jäi selvittämättä. (Lupa kuvien julkaisuun on kyllä.) 
Jutustelun lomassa kävi ilmi, että tämä nainen myös rakastaa ns. romua ja hän kutsui meidät katsomaan tätä ihanaa puutarhaa. En voinut kun ihastella. Niin paljon ihania pieniä yksityiskohtia. Kaikki oli niin tarkaan mietitty ja kauniisti toteutettu. 

Tässä kuvina vain osa kaikesta kauniista, mitä puutarhassa oli esillä. Talveksi hän aina siivoaa puutarhan turvaan ja keväällä hän rakentaa sen aina uudestaan. Oli niin paljon tarinoita ja mielenkiintoisia esineitä! 

Minä inspiroiduin tästä suuresti. Maalle täytyy ehdottomasti rakentaa jotain vastaavaa. Romuahan meilläkin on vaikka kuinka paljon :)