22.3.2015

20.3.2015

Vintagen ystäville

Olemme rakkaan ystäväni kanssa molemmat hullaantuneet vintage mekkoihin. Kirpputoreja kierrellessä niitä aina sattuu kohdalle silloin tällöin. Tiedän että ystäväni ottaa niitä mielellään vastaan, joten jos mekko ei minulle mahdu lähetän sen ystävälleni. Löysin kauniin, ihan uuden mekon jokin aikaa sitten. Siinä oli laputkin kiinni ja kaikki. 

Mekko mielessä syntyi nämä korvikset. Työ sai inspiraatiota virkkaus kirjasta Virkkaa kukkia, neliöitä ja reunapitsejä, josta olen aiemmin tehnyt erillaisia ruutuja. Selatessani googlesta ohjeita korvisten kovettamiseen törmäsin Puikkoillen, koukkuilen-blogissa lähes indettisiin korviksiin ohjeen kera. Joten jos mieli tekee kokeilla on siellä ohje saatavana. 

Käytin lankana kaapista löytynyttä ohutta puuvillalankaa ja koukku oli kokoa 2,5. Korvakorukoukkuja löytyy askarteluliikkeistä. Ja se korun kovetus. Sekoitin liimaa ja vettä. Sivelin pensselillä seosta korujen pintaan tasaisesti. Helppoa. Pujottelin itse koukut vasta kovettamisen jälkeen koruihin, mutta helpompaa ne on saada paikoilleen ennen kovetusta. 

Mukava ja nopea välityö!





14.3.2015

Japani kohtaa Jurvan. (Noro Silk Garden-huivi)

Ostin muutama viikko sitten Jurvan asusteesta Noron Silk Garden lankaa. Lanka oli tarjouksessa 10€/ kerä. Mukaan tarttui kaikkea muutakin mukavaa. Tietenkin. Torstaina lähdin maalle vastaanottamaan Herra T:tä kotia sairaalasta ja pakkasin pikaisesti nämä kerät mukaan. 

Mielenkiintoista oli kokeilla tätä lankaa. Olen aina jättänyt Norot hyllyyn, vaikka niitä monesti olenkin hypistellyt lankakaupassa. Langan intensiiviset värit on ehkä se suurin syy hypistelyyn, mutta hyllyyn ne on jääneet varmasti epätasaisuuden takia, vai miksikä sitä nyt voi kutsua kun langan paksuus vaihtelee.

Kahdesta kerästä (50g/100m) Silk Gardenia sai pienen värikkään huivin. Huivi valmistui todella nopeasti 5 puikoilla. Raidoitin huivin neuloen vuorotellen kahdesta kerästä. Ohjeena minulla on nurmilintu. Jätin pitsiosuudet pois ja neuloin menemään, kunnes lanka loppui. Lanka oli miellyttävä neuloa, vaikka langan paksuus vaihtelikin. Solmuja minulla sattui kohdalle vain yksi ihan alussa. Solmuja näissä voi kuulemma olla enemmän, kun normaalisti. 
Värin vaihtelu teki neulomisesta mieluisaa, osa väreistä on todella intensiivisiä. 
Siniset ja turkoosit varsinkin. 
Kaunista.








Jos olette Pohjanmaalla ja/tai ajatte Jurvan ohi niin suosittelen kurvaamaan Jurvan asusteen kautta. Lankavalikoima on mukavan kokoinen. Siellä tulee poikettua silloin tällöin, maalla ollessa. 



11.3.2015

Pääsiäismunia

Joko teillä on pääsiäs fiilikset?

Eilen sain idean, josta syntyi aika nopeasti valmis käsityö. Pieni pyörähdys askarteluliikkeessä ja kotia neulomaan munia. Novitan Miami lankaa löytyi kevään väreissä kaapista. Sisällä on pieni styroksi muna. Todella helppoja ja nopeita tehdä. 
En itse korista enää nykyään kotiani kovinkaan paljon pääsiäisenä, mutta nämä kyllä pääsee pajunoksia koristamaan, taidan tehdä muutaman lisääkin.





Oikein mukavaa loppuviikkoa teille kaikille ja kiitos kommenteista. Ne ilahduttavat aina mieltä :)



4.3.2015

#instaneulojat

Keskiviikko ja puolet näytöstä koulussa on tehty. Vielä muutama päivä niin stailauksen ja kuosittelun näyttö on valmis. Onneksi aihe on minulle melko helppo ja sen suuremmin murehtimatta sitä lähdin tekemään. 
Surua ja murhetta on riittänyt tälle viikolle, muissa merkeissä todella paljon. Neulominenkaan ei oikein ole normaalisti luonnistunut. 

Puikoilla minulla on monen muun työn lisäksi tämä huivi. Helppo kuvio, ihana lanka. Yritän tämän saada valmiiksi, ennen kun aloitan yhtään uutta jyju työtä. Tämän huivin ohje on muuten se ohje, jota käytin Tukuwool huivia tehdessä. Huivin reunassa on tämän ohjeen reunapitsi osittain. Ohje löytyy ilmaiseksi ravelrystä. Milja Uimosen Kuura

Muutamia muita minua liikuttaneita asioita somen ihmeellisessä maailmassa viimeisiltä viikoilta on mm. 

Neuleleiri, jonne allekirjoittanutkin lähtee huhtikuun lopulla. Sinne kuulemma vielä mahtuu mukaan, vaikka tekniikkakurssit molemmilta päiviltä ilmeisesti ovat jo täynnä. 

Lempileikki-blogissa mietitään neulojaidentiteettiä. Ajattelin yrittää kirjoitella oman pohdinnan aiheesta, jossain vaiheessa. 

Pipon ytimestä ja Silmukan saalistus julkaisivat maaliskuun aiheen silmukan ytimestä-haasteeseen. 

Instagramissa minut löytää nimellä @ilosofiaa. En ole kummoinen risuaitojen käyttäjä, mutta otin käyttöön suomenkielisen tunnisteen #instaneulojat. Hyvin moni neule tunniste on instassa englanninkielinen. Olisi mukava seurata ihan suomalaisia neulojia, joten olette tervetulleita käyttämään #instaneulojat tunnistetta. Käsityöblogit-ryhmällä on myös oma tunniste #käsityöblogit.

Sen pidemmittä puheitta toivotan teille ihanaa loppuviikkoa. Rakastakaa toisianne!







);