9.6.2015

Verhosta mekko. (MakroTex)

En meinannut ensin tätä "luomusta" tänne julkaista ollenkaan, mutta menköön nyt. Keskittykää mielummin kauniisiin kukkiin, kun ompelu ja kuosittelu virheisiin.

Saimme koulusta talvella mekon peruskaavan itsellemme omassa koossa. Minulle paras koko taisi olla C19 yläosa ja C20 alaosa. Tai niin ainakin nyt C20 kaavaa käytettyäni muistelen.  Tämä mekko ei ole mikään taidonnäyte ja vaikka olen käynyt yhden vuoden vaatetusartesaani linjaa, tuntuu että taidot ovat hyvin lapsen kengissä vielä. Toki ensimmäinen vuosi antoi paljon ja perusjuttuja opin ja sisäistin. Mutta niin kun neulomisessa, ainoa tapa oppia on tehdä. Enkä minä nyt ole oikein ommellut, kun koulussa tehdyt työt.

Mutta...

Tein tämän mekon ja siihen inspiraatio löytyi jo monessa blogissa esillä olleesta aikuisten mekkotehtaasta. Päälle puettava mekko, ilman vetoketjua oli teema. Osaksi siksi, että minulla ei ollut vetoketjua ja halusin vain saada mekon äkkiä valmiiksi. Pieniä kömmähdyksiä en ala tässä nyt luettelemaan. Sain mitä halusin, eli kesäisen mekon joka menee heittämällä päälle. Kangas on Marimekon kirpparilta ostettu verho. Tykkään tuosta kuosista ja sen yksinkertaisuudesta. Peruskaavaa muuttamalla saa kyllä helposti itselleen arkimekkoja tai vähän juhlavampaa. Minulla on esillä jo kaksi kangasta, joista olen miettinyt itselleni mekkoja. Toteutus tapahtuu varmasti taas hetken mielijohteesta. 

Tämän viikon Makrotex-haasteen aihe on Kesäkuu. Haasteen ohjeet ja aiheet löydät Pieni Lintu-blogista.













34 kommenttia:

  1. Hienot sävyt. Kaunis mekko, kuin taideteos.

    VastaaPoista
  2. Kauniit kuvat ja aivan ihana kangas tuossa mekossa. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana mekko ja niin kauniit omenankukat

    VastaaPoista
  4. Pidän valinnastasi kuvata mekko kukkivan omenapuun kanssa. Käyttämäsi kangas on kaunis.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) täytyi ikuistaa tämänkin vuoden kukat.

      Poista
  5. Mekkohan suorastaan maastoutuu kukkien sekaan, ihan samat sävyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivat hyvin yhteen. Harmi että kukat eivät kestä koko kesää :)

      Poista
  6. Hieno kierrätetty mekkokangas ja ihanat omenapuun kukat! Mä myös haluaisin ommella kesämekkoja, mutta ärsyttää kun ekaksi pitää harjoitella. Olisi kiva saada jo ekoista mekoista siistejä ja oikeintehtyjä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa vähän olla minullakin, mutta jostain on pakko aloittaa :)

      Poista
  7. Kaunis kesäinen mekko ja kauniit kuvat.

    VastaaPoista
  8. Kivasti sopii mekko tuonne omppupuiden oksille. :) Ihana idea! <3

    VastaaPoista
  9. Hieno kangas tuossa mekossa! Sointuu hyvin omenapuun kukkien kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin saman vasta paikanpäällä, ihania värejä :)

      Poista
  10. Kaunis on mekko ja kauniit on kukat :)

    VastaaPoista
  11. Voisin lausua " Kaik on niin kaunista ympärilläin" ..... Hieno kesäkuinen tunnelma

    VastaaPoista
  12. Kaunis tuo kangas. Herkkä. Sopii varmasti sinulle ♡ meillä ei tänä vuonna kuki omenapuut kuten aikaisemmin. Saas nähdä tuleeko ollenkaan omenia.

    VastaaPoista
  13. Mekko on kaunis ja niin kesäinen, ihanasti olet kuvannut omenapuiden kanssa:)

    VastaaPoista
  14. Kauniita kuvia, hyvin sopii verhokangans mekkoonkin :)

    VastaaPoista
  15. Hentoinen kuvio ja hentoiset kauniit kuvat omenankukistakin

    VastaaPoista
  16. Virheisiin? Mihin virheisiin?
    Musta tuo on aivan täydellinen <3

    VastaaPoista
  17. Olet liian vaatimaton, toteutushan näyttää hyvältä! Ja hieno kangaslöytö, tuota Lepo-kuosin sävyä ei ole taidettu myydä/valmistaa herranaikaan..! :))

    VastaaPoista
  18. Kauniin mekon teit ja ihanat omenankukat kuvasit kauniisti =) Ei mene kauaa, kun niiden tilalla kasvaa herkullisia omenoita =)

    VastaaPoista
  19. Tuttua kangasta. Tulipas siitä kiva mekko :)

    VastaaPoista
  20. Kankaan ja omppopuun värit käyvät kauniisti yksiin. Noissa omenapuissa on kyllä jotakin sellaista satumaista kauneutta. Jos tuijottelen näitä kuvia nyt oikein pitkään niin saisinkohan nähdä ensi yönä unta omppopuista?

    VastaaPoista

Tähän voit jättää kommentin, kiitos :)

);