25.2.2015

Clouds And Stripes

Jes! niin voittaja olo. Tämä on ensimmäinen villapaita, jonka olen saanut valmiiksi. Pienessä koossa kyllä, mutta todellakin suuri "askel" minulle. Käytin villapaitaan pohjana ullanneuleen ohjetta, ylösalaisneule. Tällä ohjeella ei tule yhtään yhteen ommeltavaa saumaa, vaan koko paita neulotaan yhtenä kappaleena. Hihojen silmukat siirretään odottamaan lisäysten jälkeen erilliselle puikolle ja neulotaan sitten lopuksi valmiiksi. Minusta tämä on todella mukava tyyli neuloa villapaita ja sopii 
hyvin aloittelijalle. Silmukoita en laittanut muistiin, mutta olisiko ollut 60 silmukan kieppeillä kaula-aukon silmukat. Tarkoitus oli tehdä rento neule, nuorelle miehelle ja onnistun mielestäni hyvin. 

Neuloessa ja sovitellessa paitaa pojan päälle, pelkäsin että paidasta tulee liian suuri. Toisin kävi. Hihat kun sain paikoilleen niin villapaidan "roikkuva olemus" katosi ja paita onkin just nyt hyvä (onneksi on pikkuveli jolle tämän voi lahjoittaa myöhemmin).

Esikoinen halusi raitaiset hihat. Tuo beige väri olisikin ehkä ollut vähän tylsä pelkästään. Lankana käytin Novitan Cloudia (65% villa 35% bambu). Raidat tein Schachenmayerin Extra Merinolla. Tämä paita ei kutita ja esikoinen tykästyi siihen jo kovasti. 

Tämä oli yhdeksäs valmistunut JyJu.





22.2.2015

Top-Down pipo (ohje)

Sukkia olen neulonut alhaalta ylös. Villapaitaa olen neulonut ylhäältä alas. Tämän (ja pikkuvelin) pipon neuloin ylhäältä alas. Kivaa vaihtelua neuloa nurinkurin. Oletteko kokeilleet?



Yritin kirjata ylös pipon ohjetta ja ajattelin sen jakaa teidän kanssa. En ole koskaan ohjetta kirjoittanut joten antakaa anteeksi ontuva ohjeistus.

Pipoa aloitetaan neulomaan päälaelta. Itse aloitin ihan perus varpaista varteen tekniikalla, johon itse käytän ullanneuleen ohjetta. Sukan neulominen kärjestä ylöspäin. Tällä ohjeella minusta sukan muoto on mukavan pyöreä, eikä niin laatikkomainen kun joissakin aloituksissa. Tämä myös sopii hyvin tämän pipon aloitukseksi. 

Kun työ on jaettu neljälle puikolle aloituksessa ja puikoilla on kolme silmukkaa, aloitetaan silmukoiden lisäys. Lisäykset tehdään jokaisen puikon toiseen ja toiseksi viimeiseen silmukkaan, neulomalla silmukka etu-ja takareunasta. 

1. kerros 1o, lisää silmukka, 1o (4 silmukkaa puikoilla)
2. kerros 1o, lisäys kahteen seuraavaan silmukkaan, 1o (6 silmukkaa puikoilla)
3. kerros 1o, lisäys, 2o, lisäys, 1o. (8 silmukkaa puikolla)
4. kerros 1o, lisäys, 4o, lisäys,1o 

Jatka lisäyksiä kunnes sinulla on puikoilla haluamasi määrä silmukoita. Tässä pipossa silmukoita on 88. Jatka sileää neuletta noin 16cm ja aloita joustinneule 2o, 2n. Itse tein 4cm joustinta. Päättele työ. Tämä pipo on aika reilu ja menee minunkin päähän hyvin. Pipon voi neuloa pyöröpuikoilla tai ihan sukkapuikoilla. 

Helppo peruspipo, pienellä vaihtelulla neulomissuuntaa vaihtamalla. Pintaneuletta vaihtamalla pipon ilme muuttuu täysin ja silmukoita vähentämällä ja lisäämällä pipo on muokattavissa helposti. Lankana minulla on tässä taas tehostelanka ja Schachenmayrin Extra Merino. 

Kertokaa ihmeessä, jos ohjeesta ei ymmärrä yhtään mitään tai onko se ihan ok näin? tai jos jotain jäi epäselväksi niin kysykää. Olisi myös mukava kuulla jos olette ohjeella kokeilleet pipon tehdä :)








19.2.2015

Ilosofiaa was here 2015

Muistatteko vielä Ilosofiaa tunnustuksen? laitoin sen kiertoon ensimmäisen kerran  helmikuussa 2014, nyt noin vuosi sitten. Nämä haasteet ja tunnustukset ovat ehkä vähän last season, mutta edelleen niitä pyörii monissa blogeissa. Itsekin olen haastettuna blogeissa pyörivään ilahduta blogikaveria haasteeseen. Saatan siihen osallistuakin myöhemmin, kun koulun kiireet rauhoittuu tälle keväälle. 



Laitan nyt kuitenkin Ilosofiaa was here tunnustuksen jakoon muutamalle uudelle blogille. Olen löytänyt niin paljon ihania neuleblogeja, jotka haluan saada teillekin tietoisuuteen ja toivon mukaan saan teiltä vinkkiä uusista blogeista. Näissä haasteissa on hauskaa juuri se, että niiden kautta saattaa löytyä uusia blogeja itselle luettavaksi.

Sääntöjä muutan vähän tällä kertaa. Säännöt ovat yksinkertaiset. Valikoit muutaman oman lemppari blogin, joka liittyy käsitöihin jotenkin. Jaat tunnustuksen heille blogissasi ja tulet tänne minun blogiin kertomaan, että olet itse saanut tunnustuksen. Lisään tämän jälkeen blogisi Ilosofiaa was here- listaan.  Lista löytyy välilehtenä blogini yläreunasta. Sieltä voi myös tarkistaa tunnutuksen jo saaneet blogit. 

Näille blogeille jaan itse tällä kertaa Ilosofiaa was here tunnustuksen. 



Ihania virkattuja juttuja ja kauniita kuvia. Raikas ilme ja kivoja ideoita! 


Ehkä hauskin blogin nimi Neulovan nartun jälkeen! IHANIA käsitöitä! blogissa on raikas ulkoasua ja hienot kuvat!


Tässä blogissa on upeita käsitöitä ja taas ne kuvat, niin hienoja! Jos ette ole vielä käyneet niin käykää nyt!



15.2.2015

Vähän ketsuppia suupielessä ei vahingoita ketään (JyJu-15)

Kuopukseni on ollut vailla kunnon pipoa koko talven. Pipo on tietenkin ollut päässä, mutta aina se on ollut liian suuri tai muuten epäsopiva. Itse tehty pipo on ollut mielessä ja sain tikuttua kuopukselleni ihan oman pipon. Helmikuun jämälanka haasteen innoittamana raidoitin pipon seiskaveikalla ja jollain tuntemattomalla harmaalla. Harmaa lanka on todella karhea ja varmasti 100% villaa. 

Kumpikaan minun lapsista ei pidä mitään mikä pistelee, joten tein pienen pätkän merinovillasta kääntöpuolelle. Koko pipoa en viitsinyt tehdä tuplana, ettei tule liian kuuma pidettäväksi kevättalvella. Viikonloppuna pipo pääsi kokeiluun ja päässä se pysyi hyvin, joten ei se varmasti pistele. Tupsua uusi pipon omistaja ei tilannut, tähän äitin täytyi tyytyä. 

Kuopukseni pääsi itse blogin puolelle esittelemään pipoaan ketsupit poskella. Vähän ketsuppia suupielessä ei vaihingoita ketään vai mitä? :)








11.2.2015

Hint of pink (JuJy-15)

En ole vielä muutamia vuosia kestäneen "neuleurani" aikana, tehnyt yhtäkään paria perusharmaita villasukkia. Näistä oli kovasti jo tulossa ne ensimmäiset perusharmaat. Tämä harmaa on minulle se täydellinen harmaan sävy. Tykkään siitä todella paljon. Lanka on Dropsin Karisma.

Tein sukat varpaasta varteen. 50g kerästä saa kivan mittaiset sukat. Langan loputtua kaivoin toiselle sukalle kerää varastosta ja hetken mielijohteesta päätin, että näihin tulee ripaus pinkkiä. Tampereen messuilta ostettu hot pink tehoste/vahvikelankaa sopi kivasti piristämään näitä "piti tulla perusharmaat" sukkia. 

Koulussa olen näitä perussukkia lähinnä tikutellut teoriatunnilla. Uudet sukat on jo puikoilla koulussa. Nämä sukat ovat jujy-15 12 työ ja 6 valmistunut työ. 





6.2.2015

Ystävät ovat tärkeitä 364 päivää vuodessa (+ se yksi päivä)

Olen tehnyt näitä sydämiä ystävänpäiväksi ennenkin. Helppoja ja nopeita. Voihan näitä toki antaa vuoden muinakin päivinä, ystävät kun ovat ystäviä ja yhtä rakkaita ilman tuota merkkipäivääkin.




Mukavaa viikonloppua :)


2.2.2015

Helmikuu, jämäkuu.

Olen ennenkin mainostanut rakasta ryhmääni facebookissa. Käsityöblogit-ryhmä. Helmikuussa ryhmässä on haaste meneillään. Tarkoitus olisi tehdä jämälangoista ja jämäkankaista jotain esiteltävää blogiin. 

Minulla on jämälankoja jonkin verran jemmassa. Lähinnä seiskaveikkaa ja nallea. Niitä esitellessä voin samalla esitellä viikonlopun kirppislöydön, joka jo vilahti instagramissa viikonloppuna. Olen aina tykännyt peltipurkeista. Nuorempana niitä tuli kerättyä jo useampi, mutta myin ne pois minimalismin myötä. Nyt kuitenkin olen taas saanut päähäni, että näitä purkkeja olisi mukava kerätä. Tai ainakin sen verran mitä esimerkiksi säilytykseen tarvitsee. 

Tämä ISO purkki löytyi jonkun käsityöihmisen kirppispöydästä. En toista kertaa miettinyt otanko, kun hintakin oli niin sopiva. 6€. Se saa nyt toimi jämälankojen säilytyksessä ainakin aluksi. 

Jämälangoista tuli mieleen sellainen ajatus, että mikä on teidän mielestä jämälanka? monesti kerästä jää aika isokin määrä, jonkun työn jälkeen. Onko se heti jämälanka vai onko jämälanka, joku pieni nöttönen? onko teillä paljon jämälankoja vai meneekö pienet määrät surutta roskikseen?





);