31.3.2014

Bloggaajan haaste 31


Kuukauden haaste päättyy tänään. Sain kuitenkin haasteen loppuun vietyä. Alku kuusta olin kirjotellut postauksia lisäämättä niihin BH 31 Tunnistetta. Niitä vähän fiksaamalla sain 31 postausta täyteen.
Ruutuja en sitten jaksanut enää tehdä, mutta jatkan niiden virkkausta vielä myöhemmin :)

Kuukausi meni nopeasti ja oli mukava osallistua haasteeseen. Kiitos järjestäjille!!! :)

Huomenna vaihtuu kuukausi ja toivon saavani enemmän käsitöitä tehtyä huhtikuussa!






30.3.2014

Sunnuntain luontokuvat (BH 30/31)









Viikonloppuisin tulee aina kuvailtua luontoa. Joko olemme herra T:n luona tai omien vanhempien luona. Luonto on jo kovaa vauhtia heräämässä. Pajunkissat ja koivunoksat on nyt haettu. Leikkasin myös muutaman mustikan oksan maljakkoon. Viimeisiä päiviä maaliskuuta viedään. Huhtikuu saakin jo tulla!

Nyt vähän neulomaan, että saisin jotain valmista tännekin piahkoin näytille :)

29.3.2014

"Välineurheilua" (BH 29/31)




Oletteko te jo kokeilleet kantikkaita puikkoja? Minulla on nyt kahdet kantikkaat puikot. 3 ja 4. Oikeastaan en muita kokoja tarvitsekaan, koska näitä kahta kokoa käytän eniten. Tykkään todella paljon näistä. Minulla on käytössä metallisia ja bambuja, mutta jotenkin nämä kovapuiset istuvat parhaiten käteen. Ne eivät taivu kaarelle niin kun bambupuikot. Ja kyllä minulla ainakin käsiala paranee näillä kantikkailla puikoilla :)

Samalla kun käväisin hakemassa nämä puikot paikallisessa liikkeessä ostin vihdoinkin tuon neulepuikko mitan. Saan vihdoinkin vanhat puikot koon mukaan järjestettyä :)

Välineurheiluahan tämäkin taitaa jo olla :D


Lumikenkä (BH 28/31)



 Lauantai on alkanut aurinkoisesti ja päätinkin siivota parvekkeen talven jäljiltä. Mattojen tamppausta, imurointia ehkä jopa parvekelasien pesua. Ihanaa kun parvekkeen ovea voi taas pitää auki, kun sieltä tulvii lämmintä ilmaa kylmän sijaan.

Löysin tuon klassisen rottinkituolin kirpparilta muutama kevät sitten. Lumikenkä taitaa olla mallin nimi. Tykkään todella paljon. Talven se on ollut sisällä ja toiminut istumapaikkana olohuoneessa. Kesäksi se taas pääsee parvekkeelle ja toivon löytäväni sille kaveriksi samanlaisen. Varmasti jokaiselle tuttu tuo tuoli :)

Aurinko ja lämpö myös laittavat ajatukset niihin kukkiin. Syksyllä taisin *klik* muistuttaa itseäni *klik*, että pelargonit ovat ne kukat joista tykkään ja jotka pärjäävät loistavasti paahteisella parvekkeellani. Niitä siis tällekin kesälle. Itse en nyt jaksa niitä kasvattaa. Joku kevät sitäkin kokeilin.

Muuta asiaa minulla nyt ei ollut tälle päivälle, kun tällaista jaarittelua ;) mukavaa lauantaita!


28.3.2014

Kevään merkki nr.1 (BH 27/31)





Hiekkalaatikko ja puistonpenkki kera käsityön. Niin ja aurinko, sitä ei pidä unohtaa!

Meillä kävi tiistaina kaksi ihanaa naista. Kuulumme kaikki Vaasalaiset bloggarit ryhmään facebookissa ja sen kautta olimme sopineet tapaamisen. Toivottavasti saamme järjestettyä tapaamisia lisää ja jos muutama muukin pääsisi joukkoon mukaan :)

Satun blogi löytyy täältä ---> Sadun langoilla
Jonnan blogi täältä ---> Brisingamen

Oli mukava tavata uusia ihmisiä ja kun kaikkia yhdistää sama asia, eli käsityöt. Juttelimme jonkin verran huiveista. Minä en ole vielä ainuttakaan valmista huivia saanut tehtyä. Naisten inspiroimana kuitenkin kaivoin esiin jonkun vanhan fifi-huivin alun ja otin sen mukaan ulos puistoon.
No kävi tietenkin perinteiset ja muutamia kerroksia alempana oli virhe , jonka olin jättänyt purkamatta. Yhden kerroksen kerkesin neuloa ja todeta, että en nyt jaksa tässä purkaa ja huivin tekele pääsi takasin laukun pohjalle odottamaan purkua. Mutta kyllä tarkeni jo neuloa ulkona auringossa :)

27.3.2014

Onko se nyt oikeesti kevät? (BH 26/31)







Ulkona on kevät, oletteko huomanneet? :D
Parveke vaatii siivousta, koska siellä on jo täysi kevät. 
Bloggaajan haaste laahaa pitkälti jäljessä, mutta ehkä saan sen vielä kunnialla läpi. Tai sitten en :)

(pommitan nyt näillä makrokuvilla, kun niitä olen ottanut ;))



22.3.2014

Uusi lelu lainassa (BH 25/31)





Minulla on maailman paras isä :) Isäni on myös ahkera valokuvaaja. Häneltä olenkin saanut järkkärini, kun hän itse osti uuden rungon.

Olen itse aina manannut, kun ei saa tarpeeksi läheltä kuvia kukista. Niissä on niin paljon hienoja yksityiskohtia. Myös ajatus omasta kuva herbaariosta on jäänyt, kun en ole saanut niistä pienimmistä kukista kuvia jne..

Nyt ei enää ole syytä manata, koska sain lainaan loittorenkaan.  Käsi saa kyllä pysyä vakaana kuvatessa ja uskon, että jalusta olisi hyvä hankkia. Tässä muutamia ensi kokeiluja loittorenkaalla. Avautui taas ihan uusi maailma kuvaamisen suhteen :) kesää ja kukkia odotellessa!!!

(ja taas jäin jälkeen haasteessa :D)

20.3.2014

Ilosofiaa was here! (BH 24/31)

Ilosofiaa tunnustuksen saaneita blogeja löytyy jo mukava määrä. Olen linkittänyt listaan kaikki, jotka minulle ovat käyneet huikkaamassa saaneensa tunnustuksen :)

Ihanaa seurata tunnustuksen matkaa ja lukea uusia blogeja siinä samalla.

Käykää tekin katsomassa lista --> Ilosofiaa was here!

Ja tällä postauksella pääsin taas Bloggaajan haastessa ajantasalle ;)




Onnea on.. (BH 23/31)

Aikasemmin jo kirjottelin aiheesta, mutta tämä on minulle aika ajankohtainen aihe joten kirjotan siitä nyt vähän lisää. Olen sitä paljon pohdiskellut itsekseni. Eli se onni ja sen löytäminen itsestään.. missä se siis on koko ajan.

Sen löytäminen ja oivaltaminen on aika vaikeaa ja monesti elämällä on tapana horjuttaa sitä onnea tai sanoisinko elämällä on tapana viedä meitä pois itsestämme siis siitä onnesta, joka koko ajan on siinä läsnä. Sama pätee myös rakkauteen, se on meissä koko ajan. Sitäkin vain monesti haetaan jostain muualta ihan niin kun onneakin ja unohdetaan se todellinen rakkaus joka on siis läsnä koko ajan meissä itsessämme.

Eräs seuraamani blogi kirjoitti aiheesta todella hyvin --> zenhabits

Oivalsin itse muutaman asian tuosta tekstistä, jotka sopivat hyvin tänne minun neulepainotteiseen (kait) blogiini aiheensa puolesta. Eli neulominen.

Minä tartun monesti puikkoihin, kun minua stressaa joku. Jotenkin sen aina rauhottaa kivasti ja ajatus kulkee vapaasti. Joskus liiankin vapaasti ja ajatukset saattaa mennä takkuun, mutta niinhän se lankakin välillä neulottaessa. Neuloessa kuitenkin suurin tunne on se onni. Tajusin sen lukiessa tuota linkittämääni kirjoitusta.  Silloin kun neulon en tarvitse mitään. Henkisesti. Olen vain siinä itsekseni ja neulon. Onni on siinä ja mikä tärkeintä minussa itsessäni.

Sanonta "Do more of what makes you happy" pätee siis hyvin tässä tilanteessa. 



19.3.2014

Hama pearls, hamahelmistä kulho (BH 22/31)









Moni varmasti tietää hamahelmet. Minulla on vähän ristiriitainen suhde niihin tällä hetkellä. Täällä on 4 pientä kättä, jotka tykkää niillä tehdä tai enemmänkin leikkiä. Hamehelmeilyn jälkeen keittiö on vuorattu hamahelmillä.. no ainakin melkein.

Löysin Nani kama mimi blogista kivan ohjeen, jossa helmiä saa urakalla kauhoa kulhoon. Yksi käsipari oli minua auttamassa ison kulhon kanssa. Ja siitä tulikin kiva (hattu).

Öljysin ensin kulhot öljyllä, jonka jälkeen tiputtelin helmiä pohjalle ja reunoille. Vähän kun kakkuvuokaa vuoraisi korppujauhoilla. Uuni 200 asteeseen ja n. 10min uunissa. Annoin kulhon hetken jäähtyä ennen kun irrotin hamakulhon.

Lisää hamahelmi inspiraatiota löytyy mm. pinterestistä :)


18.3.2014

Alkuun pääsee, jos vain uskaltaa.. (BH 21/31)





Lainasin tämän kirjan äitiltä. Olen lukenut vasta muutamia sivuja. Tuntuu, että lukemiselle ei ole aikaa tai mielenkiintoa. Jälkimmäistä on kyllä ainakin ajatuksen tasolla ja aikaakin löytyy kyllä aina. Mikäs sen mukavmpaa, kun omasta haaveesta kertova kirja. Pieni lankakkauppa...
Kirja vaikuttaa mukavan keveältä luettavalta.

Olen tehnyt facebookin puolella melko suurta media siivousta. Poistin Ilosofiaa facebook-sivut. Kävin läpi tykkäykset ja klikkasin en tykkääkään yli 200 sivulle. Siivosin myös suuren osan ryhmistä pois joissa olin jäsenenä. Jätin vain ne joissa käyn päivittäin.

Tämä suurimmaksi osaksi siksi, että välillä tuo facebook toiminta ärsyttää niin suuresti. Siellä on ihan liikaa infoa jolla ei oikeasti tee yhtään mitään. Ja kun siellä muka koko ajan täytyy olla "vahtimassa" onko tullut uutta turhaa tietoa :D
Toki siellä on paljon hyödyllistäkin, kuten rakas ryhmäni käsityöblogit  <---- :="" p="">

Mitä mieltä te olette facebookista?

17.3.2014

Tähtikulmio (BH 20/31)



Bloggaajan haaste 31 laahaa päivän jäljessä, mutta enköhän saa sen kiinni. postaamalla vielä enemmän :D

Tämä ruutu on vähän muotopuoli, mutta esitellään se nyt kuitenkin. Tänään ruutuja tehdessä tarkistin mitä pp ohjeissa tarkoittaa.. haha pitkäpylväs ja olen sen tehnyt ihan väärin edellisissä ruuduissa. No nyt tiedä miten se tehdään ;) Voisi ehkä tarkistaa muutkin lyhenteet ja miten ne oikeasti tehdään.. tämä kuvastaa kyllä hyvin minun tapaani tehdä käsitöitä.. itse kokeilemalla ja hyvin usein purkamalla ja taas kokeilemalla. Joskus voisi varmasti lukea ja opetella niiden ohjeiden lukemisen kunnolla :D

Minä edelleen vähän sairastan. Tällä viikolla toivottavasti alkaa vaivat olla ohi jos ensiviikolla jo pääsisi taas salille ja potkunyrkkeilyyn.. eihän tässä olekaan ollut kun kuukauden taukoa... huoh....

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille ja olen unohtanut toivottaa uudet lukijat tervetulleeksi, joten tervetuloa :)


16.3.2014

Takatalvi (BH 19/31)







Sieltä se "takatalvi"sitten tuli. Tai onhan nyt vielä vähän niin kun talvi :) näin keväisissä tunnelmissa teihtiin pihahommia lauantaina. Sunnuntai aamulla maa oli valkoinen.

Englannin ruusu (BH 18/31)


14.3.2014

Oodi Purolle. (BH 17/31)





Muistatteko Puro langan? minä ihastuin tai innostuin siitä vasta juuri kun sen tuotanto lopetettiin. Joitain keriä sain siitä jemmattua omaan varastoon ja muutaman olen saanut lahjaksi. Näissä on aika herkulliset värit ja sitä on kiva työstää, kun värit yllättävät joka kerta kun ne vaihtuu. Tuossa sinisessä on aivan ihania sinisen sävyjä, jotka näkee kunnolla vasta kun sitä työstää.

Onko Puro teille vanha tuttavuus?

Ps. ruutuja syntyy taas lisää. Viikonloppuna kuvataan ja ensiviikolla esitellään. Viikonloppuna taas blogi hiljaisuutta, kun olen nettipimennossa maalla.