16.11.2014

Messut ja kirjoittajille kasvot.



Minä vietin lauantain Tampereella kädentaidot-messuilla. Viime kerrasta olikin aikaa. Olimme sopineet treffit Käsityöblogit-ryhmässä ja paikalla olikin mukava määrä porukkaa. Oli todella mukava tavata ihmisiä livenä, joiden kanssa on vain jutellut somessa.

Samalla pääsin käymään ostoksilla lemppari lankakaupossani livenä! Olen ollut yhteydessä näiden kauppojen kanssa viestitellen ja olikin mukava rupatella kasvotusten hetken!
Parasta messuissa oli langat/lankakaupat ja tapaaminen blogikahvilassa Rigassa. Novitan karkkineule kilpailun työt olivat myös huikeita. Muutamia tuttuja töitä sieltä paikansin ja täytyihin sellaista tuttua työtä äänestää. Oma ääneni meni Lauran karkkineulelapasille. Hänen blogi -> Lauramainen. Myös jossain blogissa tapasin ihanaan marianne lastenmekkoon, se on ehdottomasti myös yksi lempparini! Muistaako kukaan, kuka sen on tehnyt?
Kiitos vielä messu järjestäjille, että saimme lainata kahvilaa omaan käyttöön :) ensi vuonna taas!

Sen pidemmittä puheitta vähän kuvia, joita en kerinnyt kovinkaan paljona napsimaan. Muutama kuitenkin muistoksi.
Messu ostoksista lisää ensi viikolla erillisessä postauksessa!















10 kommenttia:

  1. Voi, miten herkullisia kuvia messuilta! Lankakaupat kyllä olivat messujen parhautta, niin paljon kaikkia ihania lankoja ja iloisia värejä! :)

    Itseä jäi harmittamaan, kun en ehtinyt piipahtamaan kahvilassa tapaamassa bloggaajia. Toivottavasti tulevaisuudessa tarjoutuu vielä uusi tilaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saisimme vielä uusia tapaamisia järjestettyä :)

      Poista
  2. Ihania kuvia olit saanut otettua. Mua harmittaa etten ottanut enempää kuvia, kaikki huomio meni ihmetellessä. :) P.s kiva oli tavata livenä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni kyllä ihastelllessa suurin aika :D oli mukava tavata, enkä vieläkään ole keksinyt mistä olet niin tutun näköinen :)

      Poista
  3. Jei! Ne oli siellä! Kiitos kuvasta! Ja äänestä! ;-)

    VastaaPoista
  4. Kivoja kuvia. Ensi vuonna olisi kyllä päästävä paikalle! ♡ Toisaalta jos nyt olisin ollut messuilla, niin voisin varmaan sanoa hyvästit lankalaihikselle. Se tosin ei ollut syy, miksi messut jäi väliin.

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Ensi vuonna uudestaan! Jos pääsisin silloin mukaan tapaamiseen =)

    VastaaPoista
  6. Kiitos paljon tapaamisen järkkäämisestä! :) Oot kyllä ottanu paljon kivoja kuvia messuilta.

    VastaaPoista
  7. Oli mukava osallistua tapaamiseen! Messuistakin jäi hyvä mieli, mahtavasti kaikkea! Ja nuo karkkineuleet oli kyllä uskomattomia, vaikea oli valita suosikkia.

    VastaaPoista

Tähän voit jättää kommentin, kiitos :)

);